TIETOA HRK:STA
MENETELMÄKOMITEA
ETIIKKAKOMITEA
EETTISET SÄÄNNÖT
Tietoa HRK:sta
Tarkoitus
HRK on etujärjestö, jonka tarkoitus on kerätä yhteen kaikki ammattimaiset ja vakavasti
henkilöstöresurssien parissa työskentelevät konsulttiyritykset.
Tavoite
HRK:n tavoitteena on:
- vaalia konsulttien ammattimaisuutta, kun kyse on henkilöstöresursseista
työelämässä (perusajatus on, että ihminen ei saa koskaan vahingoittua jäsenyrityksen
toiminnan seurauksena).
- valvoa erityisesti jäsenyritysten ammatinharjoittamista eettisten kysymysten ja
käytettyjen menetelmien osalta
- seurata alan kehitystä ja antaa jäsenyrityksille uusinta tietoa
- tarjota jäsenyrityksille mahdollisuus eri tilaisuuksien avulla jatkokouluttaa
konsulttejaan
- toimia lähetelaitoksena ja alan edustajana valtiollisissa selonteoissa
Historia
HRK perustettiin 2. helmikuuta vuonna 1989, kun kuusi eri rekrytointiyrityksen edustajaa
tapasivat Tukholman yliopiston dosentti Hunter Mabonin toimiessa puheenjohtajana.
Perustajäsenet olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että konsulttipalvelujen tarjonta
henkilöstöalalla kasvoi hyvin nopeasti usein laadusta välittämättä. Tästä syystä
aika oli kypsä vaatimusten asettamiselle tällaisen toiminnan harjoittajille. HRK:n
toimintasäännöt kirjattiin ylös vuosikokouksessa 9. marraskuuta 1989.
Johtokunta
Vuoden 1998 johtokunnassa istuvat seuraavat jäsenet:
Hans Tynnerström, puheenjohtaja
Rita Annell, Bohlin & Strömberg Chefsrekrytering AB
Marita Karle, Outplacement AB
Inger Mårtenson, Interpersona Sweden AB, AsPro
Jarl Råstrand, Sikta Urval AB
Charlotte Weimenhög, Compass Human Resources Group
Takaisin
MENETELMÄKOMITEA
Jäsenyritys sitoutuu avoimesti vastaamaan työmenetelmistään ja vaadittaessa
käytetyistä koemenetelmistä HRK:n hyväksymälle menetelmäkomitealle.
Tämä merkitsee, että menetelmäkomitean valtuutetut voivat johtokunnan määräyksestä
tarkistaa ja arvioida yrityksen käyttämät menetelmät. Tämä voi koskea myös
yksittäisiä tapauksia, jolloin asianomaisen konsultin on oltava valmis vastaamaan
komitealle toiminnastaan juuri kyseisessä toimeksiannossa.
Vuoden 1998 menetelmäkomitea koostuu seuraavista valtuutetuista:
Professor Bertil Mårdberg, Försvarshögskolan (FHS)
Filosofian lisensiaatti Jan Lindell, SPB Partner AB
Takaisin
ETIIKKAKOMITEA
Toimintaidea
Etiikkakomitean tehtävänä on varmistaa, että konsulttitoimintaa harjoitetaan
ammattimaisella tavalla muodostamalla laajat eettiset normit, joita konsultit, yritykset
ja organisaatiot noudattavat.
Etiikkakomitea
Jäsenyritys sitoutuu työskentelemään HRK:n asettamien eettisten normien mukaisesti.
Näitä eettisiä normeja kehitetään jatkuvasti eteenpäin. HRK:n etiikkakomitea valvoo
näiden eettisten normien noudattamista.
Vuoden 1998 etiikkakomiteaan kuuluvat seuraavat valtuutetut:
Lou Hallenberg, Handelsbanken
Jan Lundmark, Kraft Freia Marabou AB
Etiikkakomitea pidättää oikeuden pääsyyn kaikkiin tietoihin, kun kysymyksessä on
jäsenen mahdollinen järjestön etiikkasäännöstön rikkominen. Etiikkakomitea pyrkii
myös työtilanteen etiikkaa koskevien keskustelujen edistämiseen.
Kurinpidolliset toimet
Jäsenyritykset hyväksyvät automaattisesti seuraavat kurinpidolliset toimet. Johtokunta
määrää toimenpiteet, kun jäsenyritys on rikkonut järjestön toimintasääntöjä.
Huomautus on lievin kurinpidollinen toimenpide. Huomautus annetaan, mikäli
jäsenyrityksen on mahdollista helposti korjata tapahtunut rikkomus.
Erottaminen merkitsee, että jäsenyritys suljetaan välittömästi järjestön
ulkopuolelle. Erottamisesta ilmoitetaan julkisesti.
Takaisin
EETTISET SÄÄNNÖT
Konsulttien yleiset eettiset säännöt
Yleiset eettiset säännöt viittaavat siihen ammatilliseen asemaan, joka konsultin on
omaksuttava ennen asiakassuhteen aloittamista.
- Konsultin on oltava riittävän pätevä tehtävän suorittamiseen ja menestyksen
saavuttamiseen.
- Konsultilla tulee olla rohkeutta epäsuosittujenkin näkökulmien esittämiseen.
- HRK-konsultit eivät työskentele "epäeettisten" asiakkaiden kanssa. Jos
konsultti ei yhdy asiakkaan moraalikäsityksiin koskien henkilöstön ja yksilöiden
käsittelyä, konsultti luopuu tehtävästään.
- Konsulttien tulee arvioida, onko tehtävä mahdollinen ja sen tarkoitusperät
ammattimaisia.
- Konsultin tulee käyttää objektiivisuuteen, tieteelliseen tutkimukseen ja kokemukseen
pohjaavia menetelmiä.
- Konsultin tulee suorittaa tehtävänsä puolueettomasti ja itsenäisesti. Muiden kuin
asiakkaan etujen ei saa antaa vaikuttaa työn etenemiseen.
Asiakkaan ja konsultin yhteiset eettiset normit.
Konsultin tulee perustaa työnsä asiakkaan päivittäisten toimien, liiketoiminnan ja
henkilöstöpolitiikan parantamiseen. Konsultin ja asiakkaan tulisi näin ollen olla samaa
mieltä seuraavissa asioissa:
- Suoraviivainen ja avoin keskustelu, muiden koskemattomuus huomioon ottaen, määrittää
konsultin ja asiakkaan yhteistyön laadun.
- Konsultin ei tule ottaa vastaan tehtävää toiselta asiakkaalta, jos tästä seuraa
mahdollinen eturistiriita.
- Konsultti ei saa kehottaa tehtävään nimitettyä ottamaan vastaan uutta paikkaa, ellei
siirto ole välttämätön kahden vuoden aikana nimityksestä lukien.
Konsultin ja muiden asiasta kiinnostuneiden osapuolten väliset eettiset kysymykset.
Yksilö - Konsultti
- Konsultin yksilöä koskeva työ edellyttää aina kyseisen henkilön hyväksyntää.
Sama koskee suositusten hankkimista osana työhönottomenettelyä.
- Hakijalle on tiedotettava työhönottoprosessin kehittymisestä ja aikataulusta.
Hakijalla on myös oikeus saada tietoa käytettävistä kokeista ja siitä, kenelle
niistä lähetetään tietoa.
- Kokeita tehdään vain henkilökohtaisissa tapaamisissa. Hakijalla on oikeus nähdä
kaikki koetulokset ja arvioinnit ottamalla yhteys rekrytointiyhtiöön.
- Hakijalla on oikeus tietää valintamenettelyn tulokset.
- Hakijalla on oikeus tietää, miten kyseinen koe on kehitetty ja mitä todisteita sen
kelpoisuudesta on olemassa.
Konsultti - Konsultti
Konsultin on aina ilmaistava mielipiteensä muista konsulteista objektiivisella tavalla.
Takaisin